Minä ja Kinnasen likka harjasimme hevosemme Hukkasuon kuljetuskopin kupeessa paljoa ylimääräistä puhelematta. Kinnasen Osiris oli kaunis hevonen, mutta silti Pondin satulaa mahdollisimman pikaisesti sen selkään köyttäessäni ajattelin sen olevan kivempi, vaikka se onkin ruma kuin kananmuna. Hymyilin hevoselle, joka hamuili hiuksiani. Minun teki mieli halata sitä niin kuin se olisi minun, mutta en kehdannut. Kinnanen katseli. Ja oli siellä muitakin Sen sijaan rapsutin sitä mahdollisimman huomaamattomasti leuasta. Valmennus Auburn Estatella hermostutti minua. Niin pröystäilevä paikka. Ja minulla oli mukanani Pond: maailman rumin ja taitavin estehyppääjä, joka ei tosiaankaan ollut kouluratsu sen enempää kuin minä ratsastaja. Kinnasen musta ori oli sekin jo enemmän Auburnin tyyliä.
Mutta kun Riitta, Pondin omistaja ja lähiratsastuskoulun kovaääninen eläköitynyt omistaja käskee, niin Reita tottelee kiltisti. Pian jo koetin parhaani mukaan koota Pondia ravissa, ja tunsin miten sen ratsastuskouluhevosen ammatti paistoi siitä niin kuin olisimme kantaneet jotain kylttiä. Tiesin kyllä monen muunkin kilpailevan ratsastuskoulun hevosella, mutta he kaikki olivat minua nuorempia, ja kaikilla oli Hukkasuon osakilpailussa tekemieni havaintojen mukaan komeammat hevoset. Sitä paitsi en edes pidä ratsastuskoulun hevosia mitenkään huonompina, mutta jokin Auburnin ympäristössä sai ajatukseni totaalisesti kieroon. Ei siis ollut ihme, että ravimme Pondin kanssa ei ollut ainakaan parempaa kuin yleensä! Pond viipotti menemään suorana kuin viivoitin, ja vaikka se kuunteli minua, sain tehdä ihan kohtuuttomasti töitä muutaman kunnollisen kootun askeleen eteen.
Laukkasiirtymien aikaan päätin vakaasti unohtaa missä olin. Valmennuksessa nyt kuitenkin pyöri kanssani Kinnanen ihan niin kuin kotitallilla, ja muistin Hallavan-Jessen nimen osuttuamme usein samoihin valmennuksiin. Eli jos unohdin Isabella Sokan ja kaks vierasta tyttöä, enkä pahemmin katsellut ympärilleni, olisin kuin kotona, eikö niin? Jännittävää kyllä laukka sujui paremmin ja kootummin kuin ravi, vaikka Pondin emännän mukaan ravi on sen vahvin askellaji. Pond tuntui jotenkin myös heräävän kunnolla vasta siirtymissä ja alkoi muistuttaa jotenkin keskitason luokkien kouluhevosta. Minä taas ilahduin pienistä onnistumisista heti, joten positiivinen kierre oli valmis. Siitä eteenpäin meillä sujui tasoomme nähden hyvin.
Laukanvaihdoissa Pond oli hyvin hereillä ja pisti parastaan. Ei siitä ikinä mitään ammattimaista kouluratsua saisi: se on siihen ihan liian jäykkä ja kankea. Silti laukanvaihtoharjoitus oli minusta todella miellyttävä. Esteillä me yleensä saamme sellaisia onnistumisen kokemuksia jakaa, emmekä suinkaan koulukentillä.
Taas kerran muistan parhaiten saamastani palautteesta sen, että ohjastuntuma saisi olla napakampi. Vaikka sitä on sanonut Isabella Sokan lisäksi nyt jo Riitta, Keitaro, Anne ja Aleksi, olin vieläkin eri mieltä. Toteltava minun kuitenkin oli. Pondiin tulee ehdottomasti ryhtiä napakammasta ohjastuntumasta, mutta kun haluaisin saavuttaa sen saman ryhdin eri tavalla.
Valmennuksen jälkeen Pondia kuljetusta varten loimittaessani toivoin taas, ettei tämä kevät loppuisi koskaan. Helmikuu ei ole koskaan mennyt näin nopeasti. Kunpa aika pysähtyisi. Tai kunpa minulla olisi rahaa ostaa Pond omakseni ja ylläpitää sitä, ettei minun tarvitsisi ikinä luopua siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti