Saariston TT-kouluvalmennus oli tänään.
Vihaan tätä takatalvea ja epäkevättä. Pond oli hikinen valmennuksen jälkeen, enkä tienyt paistuisiko se kotimatkalla paksussa loimessaan ennemmin kuin jäätyisi ohuessa. Olimme joutuneet kunnolla töihin Saariston kouluvalmennuksessa, ja minunkin ihoani pisteli todella epämiellyttävästi. Laukanvaihdot olivat olleet aluksi tässäkin valmennuksessa hirveitä, ja valmentaja Henry Sääri kaikessa vaativuudessaan juuri niin ärsyttävä kuin Pondin omistaja Riittakin meitä valmentaessaan. "Uudestaan", hän oli komentanut hiljaisella äänellään, ja antanut milloin mitäkin uusia komentoja ja vinkkejä. Loppua kohden olimme kerrankin onnistuneet niin kuin pitikin, mutta olin niin poikki. Hinkkasin hevosen kosteaa selkää tavallisella käytöstä poistetulla käsipyyhkeellä, kun ei sellaiseen nihkeyteen hikiviilakaan pystynyt. Pyyhkeessä oli punaisia ruutuja. Minulla on usein sellainen olo, että elämä on keittoa, ja minä olen haarukka. Tämän onnistumisen jälkeen oloni ei kuitenkaan ollut kuin lusikalla, vaan ennemminkin kuin aivan kuivaksi väännetyllä rätillä.
Pondin tulo ja Tie Tähtiin -kisoihin valmistautuminen oli ollut vielä ensimmäisen osakilpailun jälkeenkin kuin unelmien täyttymys. Olimme päässeet halpohin mutta erittäin päteviin valmennuksiin, ja ratsastustaitoni koheni koko ajan ihan silmissä. Edestakaisin reissaaminen oli kuitenkin vienyt kaiken vapaa-ajan sekä minulta että lainatulta hevoseltani. Se alkoi tuntua. Pond roikotti epätyypillisesti päätään aina harjattavana ollessaan, ja minun niveliäni ja lihaksiani särki iltaisin. Tässä valmennuksessa olimme päässeet pidemmälle kuin koskaan ennen, ja illalla olisin yhtä lailla kipeämpi kuin milloinkaan. Enkä minä silti halunnut lopettaa kesken. Muutaman päivän kuluttua olisi Auburnin valmennus, ja minä menisin, ja minä ratsastaisin, ja valmennuksen jälkeen Pondin pää roikkuisi matalalla, ja minä kaatuisin illalla valittaen sänkyyni.
Pond meni mielellään traileriin. Pääsisinpä minäkin. Voi kun joku toinen ajaisi auton kotiin. Nukkuisin vaikka viileällä ja kovalla trailerin lattialla väliseinän toisella puolella, enkä jaksaisi edes pelätä hevosen kaatuvan jossain mutkassa päälleni. Traileriin kömpimisen sijaan nakkelin epäjärjestyksessä pakissa möllöttävät harjat farmari-Fordin takaluukkuun kaiken muun sekaan, käynnistin auton ja lähdin matkaan. Jos minä en nyt tulisi uupumuksesta kipeäksi ja kuumeeseen, niin en kyllä ikinä.
Kotimatkalla aivoni olivat vieläkin valmennusvaihteella. Reita, täsmällisemmät avut. Reita, älä anna sen laiskotella. Reita, yritä nyt vielä koota sitä. Henry Säären ääni ja Riitan ääni sekoittuivat päässäni, ja samalla kun näin tien, näin Saariston maneesin. Katse eteen, Reita! Älä tuijota Pondin silmäkulmaa vaikka kuinka sitä asettaisit! Minun oli ruuvattava auton ilmastointia vähän viileämmälle, koska väsytti niin kauheasti.
Kotona Hukkasuossa vein Pondin sisään. Se olisi ehtinyt olla vielä ulkona, mutta silläkin oli karvat siihen malliin pystyssä, että se halusi vain nukkumaan. Jätin loimenkin sen päälle, vaikka se oli halpa ja siitä sai välillä sähköiskuja. Kävin vain sanomassa tallituvassa Kinnasen Ekulle ja sille hänen poikaystävälleen, että sanoisivat jollekulle henkilökunnan jäsenelle, että riisuttaisivat Pondin illalla. En vain viitsinyt juosta enää ympäri tallia etsimässä Crimistä ja Keitaroa, kun päässäni kaikui, että reippaammat puolipidätteet, Reita. Ja Pond, aikuinen ja terve hevonen, oli asettunut oikein maahan makaamaan ja nukkui syvää unta turpa maassa, kun kuljin sen karsinan ohitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti