Järnbyn PKK-näyttelyt

EQP

"Isi on ny tullu sieltä naimisista", Ruska huusi katkonaisesti juostessaan keittiössä kolistelevaa äitiään kohti tullessani kotiin. Olimme olleet koko porukka ystäväpariskunnan häissä viikonloppuna. Ruska oli kysellyt, mitä varten iskällä on lakimiesten vaatteet, ja minä olin vastannut, että koska Aila ja Johannes menevät naimisiin. Ilmeisesti tieto oli yhdistynyt Ruskan päässä nyt niin, että joku menee aina naimisiin, kun iskä laittaa siistit vaatteet päälle. Nytkin. Siitä huolimatta, että minulla oli suorien housujen kanssa pelkkä musta kauluspaita.

"Ei isi oo ollu missään naimisissa", kuului Maijan ääni keittiöstä.
"Eikö?" kysyin Maijalta. Ruska roikkui hänen farkkujensa taskussa molemmilla käsillään ja minä olin kuin olinkin ollut jo vuosia hänen kanssaan naimisissa.
"Äh. Miten meni? Oliko kivaa?"

Sen enempää Maijan ei tarvinnut udella. Kaivoin jääkaapista ananasmehupurkin ja kaadooin mehua Ikean kuppeihin, joita käytettiin kahviloissa aina laten juomiseen. Sitten aloin kertoa.

Uusin valloitukseni oli olla hevosnäyttelymestariesittäjä. No okei. Olin siis ollut ensimmäisissä näyttelyissäni. Kanssani oli ollut tietenkin Riitan hevonen Pond, jonka Riitta vakuutti häviävän varmasti. Siksi minulla ei ollut ollut minkäänlaisia paineita kehässä. Oli ollut hauskaa esittää hevonen käynnissä ja ravissa ympyrällä ja kolmiolla, kun häviö oli ollut varmaa. Oli vain naurattanut, kun Pond oli ottanut vahingossa laukka-askeleen kesken kaiken ja tönäissyt minut melkein nurin lavallaan, kun olin juossut sen vieressä. Jos olisimme kilpailleet serteistä, sellainen olisi varmasti itkettänyt ennemmin kuin naurattanut.

Pondin esitettyäni olin hieronut sen kaulaa ja ryhtynyt ottamaan siltä suitsia jo pois. Olin soittanut Riitalle, että hyvin oli mennyt; olin melkein kaatunut kehässä, mutta pysynyt sittenkin jaloillani. Oli ollut hieno sää. Kahta lukuunottamatta kaikki Pondin harjasykeröt olivat pysyneet kiinni. Availinkin niitä vasemmalla kädelläni pidellessäni puhelinta korvallani oikealla.

Pondilla oli harja auki ja kulunut riimu päässään, kun minulle tultiin sanomaan, että pitäisi mennä uudelleen kehään kisaamaan siitä, minkä palkinnon mahtaisin saada. Naurahdin tietenkin viestiä tuovalle tytölle. Joo, hyvä vitsi. Vai että mikä palkinto. Riitta oli sanonut, että Pond oli saanut viimeksi Tyydyttävän ilman mitään selitystä edes: se siis vain juuri ja juuri muistutti etäisesti hevosta. Tyttö oli kuitenkin inttänyt olevansa tosissaan, ja niin minä olin vaihtanut pikavauhtia Pondille suitset ja ravannut sen kanssa letittämätön harja liehuen takaisin Järnbyn kentälle.

"No? Miten sitte kävi?"

Maija, joka ei varsinaisesti piitannut hevosista, oli unohtanut sekoittaa paistinpannulla hiljalleen kuplivaa soijarouhekastiketta. Ruska oli tullut istumaan minua vastapäätä ja joi kaakaota. Hänellä oli kaakaoviikset ja O'boy-mömmöinen lusikka puolimatkassa hieman avointa suuta kohti.

"Me saatiin KP."
"Mikä ihme se on?"
"Kunniapalkinto. Siinä luokas vähä niinku sijoitus."
"Oho!"

Maija kääntyi sekoittamaan kastiketta ja minä katsoin uudelleen Ruskaa. Ruska mietti hetken ja pyöritteli lusikkaa suussaan.

"Mä sanon huomenna kaikille et mun iskä voitti hevosnäyttelyt", hän ilmoitti hetken kuluttua ja minä kuulin miten Maija hekotteli kastikkeen yllä lähes äänettömästi.