Saaristossa järjestettiin tänään Tie Tähtiin -estevalmennus, jossa olimme mukana.
Viikko sitten olimme hypäneet viimeksi, ja silloinkin valmennuksessa. Kaiken sen inhoamani kouluharjoittelun jälkeen oli ihanaa päästä siirtymään vähän enemmän omilta tuntuviin juttuihin, esteille. Varsinkin Pond tuntui ilahtuvan jo esteet havaittuaan. Se ei tainnut pitää koulun aktiivisesta harjoittelusta sen enempää kuin minäkään.
Lämmittelyssä innokkaassa Pondissa olikin pitelemistä! Sen askel tuntui ponnistavan jo ravissakin enemmän ylös- kuin eteenpäin. Sen pää törrötti aika pitkään pystyssä ja etupää tuntui vaarallisen kevyeltä. Korvat pyörivät villisti päässä, ihan niin kuin se olisi ollut railakas pikkuvarsa. Suostuttelin sen parhaani mukaan kuulolle, ja taisin onnistuakin. Kun valmennuksen varsinaiset tehtävät - kolme rataa - suoritettiin, Pond pysyi jo paremmin nahoissaan ja keskittyi minun ohjaukseni tasoon nähden hienosti.
Ensimmäsen radan kaksi ensimmäistä estettä ylitettiin korkealta ja vauhdikkaasti, mutta se meni Pondin iloisuuden piikkiin. Laukanvaihto tuntui minusta samalta kuin se, miten musiikki hypähtää vähän, jos CD-levyssä on pieni naarmu. Se ei ollut sulavaa nähnytkään, mutta sentään se tapahtui silloin kun huomasin pyytää. Palautetta tuli puolipidätteistä. Lainaratsuni Pond ei ole maailman välkyin tapaus, ja sitä pitäisi varoittaa tällaisista jutuista hyvissä ajoin etukäteen. Vinot esteet ja toisiksiviimeinen pysty menivät silti hienosti, joskin vieläkin aivan liioitellulla ilmavaralla. Tunsin itse, että minun pitäisi kehittää tasapainoani. Jos tätä Tie Tähtiin -cuppia ja sen valmennuksia ei lasketa, viimeisistä hyppykerroistani on aikaa. Samoin siitä, kun viimeksi ratsastin oikealla ratsulla.
Ja muuri. Ai että, saimme hypätä oikean muurin. Pondin korvat, jotka yleensä osoittavat minua kohti, osoittivat terävinä ja pönäköinä muuria. Näin niiden asennosta, että se olisi nauranut, jos se olisi osannut. Se olisi halunnut lisää ohjaa, ja tunsin miten se olisi tahtonut rynnätä. Pidättelin sitä lempeästi ja tein selkeät puolipidätteet kertoakseni, että minä olin vieläkin kuski. Se hyppäsi hallitusti, mutta pari askelta esteen jälkeen taisin antaa sille vähän liikaa löysiä. Tamma nimittäin pukitteli riemastuneen pukkisarjan. Se ei suinkaan yrittänyt pudottaa minua selästään: kunhan tuuletti. Minun tasapainollani ei olisi pysytty tosiaan riehuvan hevosen selässä.
Toisella, kahdeksikon muotoisella radalla yritin keskittyä nyt niihin laukanvaihtoihin. Onnahtelevia ne vieläkin olivat. Täsmällisemmillä avuilla asiaa voisi kuulemma auttaa. Ja harjoituksella. En vaatinut Pondilta kuulemma tarpeeksi. Ja tottahan se oli: se oli minulla lainassa huvittelua varten.
Kolmas rata alkoi muurilta, ja Pondin koko huomio oli tietysti kiinnittynyt siihen. Sen mielestä muuri tuntui olevan hauska. Silti estin taas sitä parhaani mukaan ryntäämästä, ja tällä kertaa sen riemukaan ei purkautunut pukein. Vinot esteet se hyppäsi aivan liian korkealta, vaikka vauhti ei ollutkaan liian kova tällä kertaa. En voi väittää, että onnistuimme laukanvaihdoissa, mutta jotenkin Pond tuntui saaneen edes oikean vaihteen silmään. Se tuntui jo tietävän, että puolipidätettä esteen jälkeen seurasi laukanvaihto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti