Pond ja kierot naiset

Kuinka Pond päätyi Hukkasuon Reitalle ylläpitoon. Reita kertoo.

"Mikä tämä nyt on?" kysyin Riitalta. Hän hymyili niin että kaikki hampaat näkyivät, vaikka hän harvemmin hymyili ollenkaan. Ja kyllä minä tiesin, että hänellä oli siinä Pond, mutta minkähän ihmeen syyn takia? Ja miksi se oli valmiiksi laitetun kuljetuskopin edessä suojat jaloissaan? Koppi vieläpä kiinni Riitan autossa? En kai ollut joutumassa johonkin Jumalan selän taakse kisahoitajaksi ja ratsastuskoulun oppilaiden lastenvahdiksi? Olin ajatellut, että hän oli ostanut uuden hevosen, tai aloittanut jonkin uuden projektin ja kutsunut minut siksi käymään. Jotenkin salakavalasti hän oli kohonnut valmentajastani ystäväksi. Ja perseellepotkijaksi.
"Hyvää syntymäpäivää", Riitta sanoi ja kaivoi taskuaan toisella kädellään. Aikansa kaiveltuaan hän taputti Pondia otsaan ja täräytti siihen samalla ison lahjaruusukkeen, joka pysyi paikoillaan joko kaksipuolisella teipillä tai mustalla magialla. Sitten hän ojensi pehmeäksi ja veltoksi kulunutta riimunarua minua kohti.
"Oh thank you sugar mama", sanoin niin kyynisellä äänellä kuin osasin, "mä olen aina halunnut oman ponin. Mitä mun pitää tämän eteen tehdä ja kuinka monta kertaa?"
"Ei sun nyt kovin paljoa tarvi kauhean montaa kertaa, koska tää ei oo sun oma poni", Riitta sanoi ja ravisteli riimunarua sen näköisenä, että minun olisi parasta tarttua siihen taikka muuten. Hänen tiukka ilmeensä ja  hämmentävän hyvä ryhtinsä olivat palanneet, enkä uskaltanut olla tottelematta.
"Mikäs tää on sitten?" kysyin jo ihan vakavissani riimunarua puristaen.
"Sponsorointi."
"Eli?"
"Eli mä sponsoroin sulle kilparatsun kesään asti, sä sponsoroit ihan itse sille karsinapaikan jonka mä jo sulle teiltä järjestin-"
"Mistä meiltä?"
"Hukkasuon tallilta, koita nyt keskittyä! Mä annan teille myös alennusta kun te palkkaatte mut valmentamaan sinne Huk-"
"...ai kun me palkataan..."
"Se on kuule joko minä tai Hopiavuoren Eetu, ettekä te halua Hopiavuoren Eetua!"
"Ihan sama - ei mulla ole rahaa. Eikä aikaa. Eikä - eikä kuule varsinkaan vaimon lupaa."
"On sulla. Mä puhuin Maijalle kun se toi sun tyttöä tunnille", Riitta paljasti selvästi ihan hirvittävän tyytyväisenä itseensä ja puhelahjoihinsa.
"Mitä ihmettä sä sille sanoit että se suostui?"
"Että sä oot hyvin murheellinen kun sulla ei ole hevosta, ja että jos sä edes vähäksi aikaa ottaisit tämän niin sun elämänlaatu paranis, ja sitten sä ymmärtäisit hyvällä säkällä hankkia kunnon hevosen niiden kahden tilalle ja-"
"Kuule, mä en ole mitenkään murheellinen. Ja mun synttärit on marraskuussa..."
"Olet sä. Ja mitä sä siinä vielä seisot! Häipykää mun pihasta häiritsemästä, mulla on töitä!"

Seurasin huuli pyöreänä miten Riitta käännähti kannoillaan ja lähti tallia kohti ihan käsittämättömän ripeästi. Miten sen ikäisellä ihmisellä voi olla noin paljon energiaa? Pond seurasi minua, kun kiersin Riitan auton kuskinpuoleiselle ovelle. Niin juuri. Virtalukossa oli avaimet. Ylimääräisenä vihjeenä Riitan antiikkinen navigaattori välkkyi. Päämääränä oli Hukkasuo, jonne tietenkin niin minä kuin Riittakin olisimme osanneet ilman minkään sortin opastusta. Katsoin Pondia vakavana. Pond katsoi yhtä vakavana minua. Se oli siitä omituinen hevonen, että seurasi minua rauhallisesti traileriin, vaikka olin tavannut sen vain alle kymmenisen kertaa aikaisemmin ratsastustunneilla. Ja minä olin siitä omituinen ukkeli, että lastasin vieraan hevosen vieraaseen vaunuun kun kerran käskettiin ja lähdin vieraalla autolla ajamaan tietämättä ollenkaan, mitä tästä muka voisi tulla. Ainakin olisi hevosentäyteinen kevättalvi tiedossa. Ja pääsisinhän minä oikeasti Pondista eroon vain tuomalla sen takaisin. Ja Riitan luokse oli Hukkasuon pihasta ihan ratsastusmatka.

///

Pond söi tyytyväisenä vuokrakarsinassaan iltahämärällä. Olin soittanut Maijalle ja sanonut, että olisin koko päivän tallilla. Hyväntuulinen Maija oli vastannut tietävänsä kyllä, ja siitä tiesin Riitan tosiaan saaneen hänet jotenkin vakuuttuneeksi Pondin suhteen. Kukahan minut vakuuttaisi? Pessimistinen ajatusmaailmani muistutteli minua koko ajan siitä, että tässä ei voinut käydä kauhean hyvin.

Ovi aukesi. Joku luikahti niin pienestä raosta sisään, että takki kahisi ovea vasten. Sen täytyi siis olla joko Stina, Kirstu tai Chai. Ovi sulkeutui hyvin hiljaisesti. Sen täytyi siis olla joko Kirstu tai Chai. Sweet But Psycho -kappaleen epävireinen viheltely paljasti, että tulija oli ehdottomasti Chai. Tällä kertaa kappaleen saattoi sentään tunnistaa.

"Miks Maya on-" Chai aloitti heti, mutta jättikin lauseen kesken ja siristeli silmiään. "Onkse uus iso hevonen siir-" hän aloitti uudelleen, mutta vilkaisi sitten karsinassaan torkkuvaa Lefua.
"Pond", sanoin ja osoitin hevosta. Riitta sanoi sen nimen niin kuin englanniksi kuuluisi sanoa Pond. Minä en tosiaankaan ryhtyisi sellaiseen.
"Onkse sun?"
"Ei."
"No kenen?"
"Yhden kaverin."
"Ai kiva, tuleeks tänne taas joku uus!"
"Ei. Joudut nyt tyytyyn ihan muhun vaan. Voisiksä mennä leikkimään vaikka sen Kinnasen penikan kanssa? Anna mun murjottaa rauhassa."
"Eiks se ookkaa kivaa kun saa uuden hevosen?"
"Lainaksi, poika. Toivottavasti sulla ei ole kiire keväällä, koska sä ratsastat Minillä."
"Ai oikeesti?"
"Oikeesti. Kysy Kei... Jaa. Tai ehkä sä kysyt mielummin apua joltain toiselta?"
"Sulta?"
"Joltain vielä enemmän toiselta. Semmoselta ketä sä et ärsytä hengiltä."

Kuulin miten se poika pujahti taas liian pienestä ovenraosta Minin karsinaan. Pond lappoi kitaansa uuden suullisen heiniä. Kuului rauhoittava ääni, kun sen leuat jauhoivat. Se melkein peitti sen ärsyttävän äänen, joka kuului selkäni takaa toisesta karsinasta sen pojan hengittäessä jotain hempeitä sanoja Minin korvaan. Mitä jos tässä kävisi taas niin kuin Aurelian kanssa ja rakastuisin hevoseen, joka ei ollut minun?

///

Maija oli hyvällä tuulella kotona. Ruska nukkui jo.
"Missä on ekat kisat?" Maija kysyi. Hän kyllä tiesi minut ja pikkutarkkuuteni.
"Katotaas", haukottelin ja avasin puhelimen muistion ennen kuin sain edes takin pois päältäni. "Viikon päästä. Kotona." Luettelin myös kaikki muut kisat: sen jälkeen lisää estehyppelyä Daelwynin tarinakisoissa. Ja ohjelmassa oli myös KERJ-Cupin tarinaluokan häviäminen helmikuun viimeisenä päivänä, kiitos Riitan kyseenalaisten suhteiden ja laajan hevosmiesverkoston. Kyllä meillä ohjelmaa oli.
"Kauan sä nyt oot oikeasti suunnitellu tätä Riitan kanssa?" kysyin häneltä sitten, kun hän vieläkin hymyili.
"Siitä päivästä lähtien kun sä ratsastit Mayalla ja tulit kotia sen näkösenä kun uskoon tulleet pakkaa olla. Mutta kai sä tiedät ettet sä voi kolmea hevosta pysyvästi pitää?"
"Tiedän. Mutta tää riittääkin mulle."
"Hyvä. Laita keittoo mikroon."