Paluu kotiin edellisen merkinnän valmennuksesta...
Kello oli jo vaikka mitä. Pond oli selkeästi väsynyt ja turhautunut peruuttaessaan kuljetuskopista Hukkasuon parkkipaikalle. Se kuopi etujalallaan ja pudisteli päätään, mikä oli aika erikoista käytöstä siltä. Yritin luoda siihen lohduttelevan katseen, ihan niin kuin se ymmärtäisi sellaisesta, ja taputin sen lämmintä kaulaa. Kai minä yritin viestittää sille, että olisin päästänyt sen kyllä hetkeksi hakaan rentoutumaan, jos se olisi ollut minusta kiinni. Mutta ei sinne voinut keskellä yötä ketään jättää. Periaatteessa minäkään en saisi olla siellä enää - talli oli kiinni - mutta kun Hallavan estevalmennus oli ollut aika myöhään ja sinne oli kuitenkin ihan mukavasti ajomatkaa.
Kädet jäätyivät tunnottomiksi saman tien. Olin ajatellut selviytyväni Pondin kanssa kyllä talliin ja sitten takaisin autoon ilman kintaita. Huulet olivat rohtuneet pakkasessa. Pond värisi, vaikka sillä oli ohut loimi yllään.
Tallissa oli yhtä pimeää kuin ulkonakin. Jopa Mini hätkähti, kun löin valot päälle astuessamme sisään. Suljin oven, vaikka olin vain käymässä: hevosista osa nukkui varmasti jo, eikä lämpötilan muuttuminen tee hyvää millekään nukkuvalle nisäkkäälle. Kuului Pondin hokkikenkien kalahtelu lattiaa vasten, ja minun niiskaisuni, kun nenä meinasi ruveta pakkasen takia vuotamaan. Väsyttikin niin kauheasti... Joku tammoista hörisi... Minun oli käytävä painamassa käteni hetkeksi Lefun turpaa vasten päästettyäni ensin Pondin karsinaan: se aloitti uhittelevan oventaonnan jäädessään vaille huomiota...
Meni ikuisuus riisuttaa Pond loimestaan. Ainakin koko yö. Ainakin viikko. Vyöt ja soljet eivät suostuneet aukeamaan, ja koko halpa hökötys oli sähköinen ja sai Pondin säpsähtelemään. Minua inhotti ajatus ulos pakkaseen menemisestä. Mieluiten olisin kääriytynyt Pondin loimeen ja nukkunut vähän aikaa. Ihan hetken vain. Hevonen oli lämmittänytkin sen jo minulle valmiiksi...
Loppujen lopuksi vaapuin loimi ympärilläni kohti tallin ovea. Joku soljista hinkkasi lattiaa vaimeasti kilisten, vaikka yritin nykiä kangasta ylemmäs. Hipaisin Minin uteliasta turpaa mennessäni. Löin valot kiinni - ja oven toisella puolella olikin yhtäkkiä Crimis.
"Voi Jeesus kun mä säikähdin!" sihahdin hänelle. Vedin oven kiinni, jotta lämpö pysyisi sisällä.
"Onks siellä kaikki hyvin?" Crimis kysyi. "Ja miks sulla on - onks sulla loimi päällä? Kenen?"
"Siellä on kaikki okei. Täällä on niin kylmä et mun iho kuoriutuu mun ruumiista just niinku Hisashi Ouchilla. Voinks mä aamulla vasta laittaa noi romut tuolta trailerista? Mä kuolen väsyyn."
"Ihan sama mulle niin kauan kun sä parkkeeraat sen johonkin nurkkaan. Mikä on Hisashi Ouchi?"
"Selevä. En tiiä. Varmaan joku Keitaron kaveri. Öitä. Mä meen kotia."
"Otanks mä sen sun loimes..?"
"Hanki oma loimi!"
"...en mä ehkä ihan sitä... Öitä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti