”Jäähylle Šaai!” Ruska karjaisi ja suoristautui.
Minua oli naurattanut, mutta se loppui heti. Kunnianarvoisa valmentaja Ruska Svart oli melkein kuusi vuotta vanha, mutta sillä tavalla keltaisten kumppariensa rapaiset kannat yhteen paukauttaessaan, koko ruotonsa suoristaessaan ja äärimmäisen käskevästi koko kädellään ilmeisesti jäähypaikkaani kohti viitaten hän oli paljon vakuuttavampi kuin mikään aikuinen ihminenkään.
”En mä edes tehny mitään”, yritin sanoa Pondin selästä, sillä vastahan men olimme Ruskan alkeisharjoituksia tosi kiltisti suorittaneet, ja olin muutenkin koettanut suhtautua kuusivuotiaan pitämään leikkivalmennukseen asiaan kuuluvalla vakavuudella.
”Kyllä sä teit!” Ruska sanoi hiljaa mutta ihan varmasti ja kuulosti sillä hetkellä täsmälleen omalta isältään. Reita puhutteli kiukkukohtauksen saavaa Ruskaa täsmälleen samalla äänensävyllä, johon ei ollut vastaan sanomista.
”Mitä muka?” kysyin kuitenkin, vaikka käänsinkin jo Pondin Ruskan osoittamaan suuntaan. Meidän oli tarkoitus viettää jäähymme ilmeisesti katsomon puolen portin edessä.
”Tiesikkö Šaai, joillekki voi tulla paha mieli näsäviisastelusta”, Ruska sanoi tiukasti, käsi edelleen ojossa, ja taisi olla ihan oikeassa.
Pond seisoi pitkin ohjin kentän laidassa, kun muut jatkoivat valmennusta ja minä suoritin katuvaisena jäähyäni. Olin irvaillut Outille ohjastuntumasta, ja samalla vähän Ruskalle tomerasta valmennuksesta. Sellainen ei erityisesti kuulunut tapoihini. Nojasin rauhallisena seisoskelevan Pondin niskaan molemmilla käsilläni selkääni venytellessäni ja ajattelin, että taisin sortua Hopiavuoressa aika usein kummallisiin ylilyönteihin. Oli rankkaa, kun ei ollut kavereita, ja näihin ihmisiin en osannut edes tutustua. Otsonmäelläkin olin viettänyt jo jonkin aikaa, Ievannevalla, Kinnasissa, mutta en silti tuntelut ketään.
”P’Šaai!” Ruska kutsui minua, kädellään taas viittoillen tietenkin, kun oli aika laukata. Se tarkoitti, että jäähyni oli ohitse. Viitottuaan hän katsahti kuitenkin hätäisen näköisenä ympärilleen ja kutsui minua uudelleen: ”Nitthan Dwngtawan Paithoonbuathong siis, saat tulla jäähyltä pois!” Ilmeisesti valmentajamme arvolle ei sopinut kutsua valmennettaviaan isoveleikseen.
Nyökkäsin vakavana Ruskan suuntaan ja kävelytin hevosen huolellisesti uralle, ettei vain tulisi taas sanomista. Sitten nostin laukan, sillä Ruska oli tarkka, että hänen alkeellisissa laukkaharjoituksissaan pitkän sivun jokainen askel otettiin laukassa. Onneksi Pond oli jo tottunut Ruskan valmennuskuvioihin ennalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti