TT-estevalmennus Hallavassa

Tie Tähtiin -estevalmennus Hallavassa 20.4.


"Pond!"
"Voisit vähän ennakoida niillä puolipidätteillä ehkä enemmän."

"Pond!!"
"Uudestaan vaan. Ei se saa rynnätä tolleen!"

"Voi paska!"
"Reita."
"Siis Pond!"
"Vielä kerran. Nyt vaikka pakota se. Se tietää että sä annat sen mennä kuitenkin suoraan. Äläkä sano paska, kun katsomo on täynnä lapsia!"

Noin miljoonas yritys toden sanoo. Pond oli oppinut aikaisemmissa harjoituksissa, että esteet ovat pituushalkaisijalla ja piste. Nyt se ryntäsi väkisin ensimmäiseltä esteeltä seuraavalle, vaikka sen olisi pitänyt kääntyä oikealle. Oloni oli kuin joskus pikkulapsena serkun pohjoisruotsinhevosen selässä. Olin oppinut, että hevonen kääntyy oikealle kun vetää oikeasta ohjasta, vasemmalle kun vetää vasemmasta ja pysähtyy kun vetää molemmista. Kun vähän hytkyy sen selässä, se menee lujempaa eteenpäin. Jos se ei toiminutkaan näistä nappuloista, en tosiaankaan tiennyt mitä tehdä. Nyt osasin ratsastaa ehkä hitusen hienovaraisemmin, mutta fiilis oli ihan sama kuin silloinkin. Suutitti niin että tukka nousi kypärän alla pystyyn. Pelottanut ei, eikä pelottanut silloinkaan. Silloin se johtui siitä, etten kai vielä osannut pelätä. Nyt se johtui siitä, että olin ihan liian väsynyt ja turhautunut pelkäämään.

Pystyeste lähestyi. Pondilla oli luonnostaan isot askeleet. Lyhensin niitä parhaani mukaan. Tämän hevosen kanssa ei ollut sitä vaaraa, että se alkaisi epäröidä ennen hyppyä, jos sen askelta rajoittaisi liikaa. Yritin pitää laukan temmonkin maltillisena, jotta saisin aikaa. Hyppy meni hienosti. Painoin vasemman pohkeeni Pondin kylkeen, nojasin oikealle ja puristin oikean käteni kunnolla nyrkkiin. Olin jo itse menossa oikealle, joten tuntui aivan uskomattoman epämiellyttävältä, kun hevonen menikin silti suoraan. Tein sen, mitä ei olisi ikinä saanut tehdä ja vedin ohjasta. En ole edes varma, teinkö sen enää kääntääkseni hevosta vai suutuspäissäni. Se laukkasi vielä yhden askeleen pää vinossa, mutta kääntyi sitten kun kehotin sitä vielä oikein vasemman jalan kantapäällä. Se hyppäsi okserin omituisesta kulmasta, mutta sen jälkeen sen korvat kääntyivät minua kohti.

Vaikka meillä alkoi mennä hyvin sillä hetkellä, ajattelin jo etukäteen, miltä tuntuisi saada hylky seuraavista osakilpailuista. Olisi sekin näky, kun hyvä hevonen ei tottelisi. Ajatukseni olivat jatkuvasti kotona oman sairastavan hevoseni luona, mutta olisi minun, aikuisen ihmisen, pitänyt sen verran pystyä irrottautumaan. Kestäisin kyllä sen, että koulukisat menisivät penkin alle: niinhän meillä aina. Mutta että esteetkin. Kyllä meidän nyt metriä piti osata Pondin kanssa hypätä. Ei ole vaikeaa. Pikkuesteitä Pondin kokoiselle hevoselle ja minun kokoiselleni miehelle.

Viimeisen esteen jälkeen oli helppoa hidastaa ja ohjata Pond sivuun siltä esteeltä, jolta olimme aloittaneet. Hidastin sen laukasta raviin ja se pudisteli hölmön näköisesti päätään mennessään. Toivoin, etten ollut satuttanut sitä kiskoessani sitä ohjasta niin kuin idiootti. Mitenhän hevoselta pyydetään anteeksi niin että se varmasti ymmärtää?